Yrityksille
Näin voit auttaa meitä
Jokainen kumppanuus on meille tärkeä.
Tavoitteemme on saada teosten akustiikkalevyille painetut kopiot kaikkiin Suomen kouluihin.
Siihen tarvitsemme apuanne!
Mistä Meidän lapset -työssä on kysymys?
Me annamme äänen heille, jotka ovat kiusaamista kokeneet.
Nämä tositarinat toimivat vertaistukena lapsille ja nuorille, jotka kokevat kiusaamista ja henkistä tai fyysistä väkivaltaa, mutta eivät uskalla siitä puhua tai eivät saa apua.
Vertaistuen avulla lapsi tai nuori ymmärtää, ettei ole yksin ajatusten ja tunteidensa kanssa ja näkee sen, että kuka vain voi joutua kiusatuksi.
Tavoitteenamme on lisätä tietoisuutta aiheesta, ja kasvattaa lasten ja nuorten empatiakykyä, kun he näkevät, mitä kiusaaminen aiheuttaa.
Kiusaaminen ei jää enää vain kouluun, koska netin kautta kiusaaminen jatkuu ympäri vuorokauden somessa ja viestein. Ei ole ihme, että lasten ja nuorten pahoinvointi lisääntyy.
Kiusaamisen jättämät jäljet näkyvät meissä pitkään, ja kannamme näitä haavoja mukana myös aikuisina.
Meidän lapset –taide tuottaa tositarinoita kiusaamisen jättämistä jäljistä.
Akustiikkalevyille toteutettu kopiosarja
Meidän lapset -taidesarja on toteutettu myös akustiikkalevyille. Näin taiteen tuoman kauneuden ja teosten rinnalla kulkevien tärkeiden tarinoiden lisäksi teokset toimivat myös tilaa rauhoittavana elementtinä.
Jokaisen teoksen alaosassa on ote henkilön tarinasta tai MinnaKristiinan kirjoittamasta vertaistuellisesta runosta. Näin tärkeä viesti pysyy näkyvissä ja säilyy mielissä.
Teosten rinnalla on QR-koodi, mistä pääsee suoraan kyseisen henkilön tarinaan ja MinnaKristiina runoon.
Tavoitteemme on saada kopiosarja jokaiseen suomalaiseen peruskouluun!
Ensimmäinen teossarja luovutettiin Hakkarin yläkouluun Lempäälään (kuva), teossarjan koululle lahjoitti Lempäälän Rotaryklubi.
Konto akustiikka, 10 teosta, 60x90 | 2390 € (alv 0%)
Blocko by MinnaKristiina
Olisiko teidän toimistollanne tilaa rakkaudelle?
Mitä jos yksi kaluste voisi tehdä tilastanne paitsi kauniimman ja toimivamman myös osan suurempaa hyvää?
Esittelemme ylpeänä ainutlaatuisen neljän hengen design-neuvottelutilan, jonka myyntituotto menee kokonaisuudessaan Meidän lapset -kiusaamisen vastaisen työn tukemiseen.
Tätä Blockoa on vain yksi kappale. Sen harkittu ja korkealaatuinen suunnittelu tekee siitä ajattoman valinnan, joka sopii täydellisesti osaksi tyylikästä ja toimivaa työtilaa.
Blockon kruunaa taiteilija Minna Pietarisen upea teos "Rakkaus", joka tuo huoneeseen paitsi esteettistä arvoa myös syvällisen viestin välittämisen ja empatian merkityksestä. Tämä teos on paitsi kaunis, myös voimakas muistutus rakkauden ja välittämisen tärkeydestä niin arjessa kuin työelämässä.
Tehdään tilaa rakkaudelle!
Tutustu tarkemmin tuotteeseen Blocko Designin verkkosivuilla tai kysy lisää, niin autamme mielellämme!
Blockon mitat mm:
Height 2145, Width 2130, Depth 1100, Table height 790, from the floor 920, Seat height 510, from the floor 640, Table 660 x 1063
Lounge table 650 x 650, Weight 230 kg, with backwall 310 kg
Haluaisitko tietää lisää?
Ota suoraan yhteyttä meihin, yhteystiedot löydät täältä!
Tai jätä yhteydenottopyyntö alla olevan lomakkeen kautta.